Kriittinen rotuteoria on yhdysvaltalaisessa oikeustieteellisessä keskustelussa 1970-luvulla syntynyt tutkimus, jossa tarkastellaan kriittisesti mekanismeja, joilla rotukäsitykset ja rasismi yhteisöllisinä rakenteina vaikuttavat oikeuskäytäntöön.[2][3][4] Teorian mukaan sosiaaliset ongelmat ovat usein sidoksissa syrjiviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin.[5] Tämän vuoksi yhteiskunnallisia laitoksia, kuten oikeusjärjestelmää tai koulua, tulisi tutkia rasismin kannalta.[6][7]
Kriittinen rotuteoria esittää oletuksen, että rasismi on kuulunut Yhdysvaltain historiaan sen alusta lähtien.[6][7] Konservatiiviseen ajatteluun taas on 1960-luvulta alkaen kuulunut näkemys Yhdysvalloista ”värisokeana” yhteiskuntana, jossa rasismiin liittyvät ongelmat on ratkaistu ja ihmisillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet.[6][7] Eräät oikeustieteen tutkijat, kuten Derrick Bell 1970-luvulla ja Kimberlé Crenshaw 1990-luvulla, väittivät, että Yhdysvaltojen väestön kokemassa epätasa-arvossa ei ollut kyse pelkästään ennakkoluuloista. Heidän mukaansa entisaikojen ajatus valkoisesta ylivallasta oli sisällytetty lakeihin ja säännöksiin, jotka muodostivat nyt rakenteellisia haittoja tietyille väestöryhmille.[6][7][8]
Rasismi on Yhdysvalloissa 2020-luvulla noussut puheenaiheeksi Black Lives Matter -liikkeen takia.[6][7][8] Jotkut oikeusoppineet ja juristit poliittisen kirjon eri puolilta ovat kuitenkin arvostelleet kriittistä rotuteoriaa. Heidän mukaansa lähestymistapa hylkää postmodernismin vaikutuksesta puolueettomat tiedon arviointiperusteet ja asettuu liberalistista tasapuolisuuden ihannetta vastaan.[9] Vuodesta 2020 lähtien konservatiiviset lainsäätäjät Yhdysvalloissa ovat pyrkineet kieltämään tai rajoittamaan kriittisen rotuteorian mukaisen opetuksen ja muunlaisen kriittisen koulutuksen peruskouluissa[10][11] sekä asiaankuuluvan koulutuksen liittovaltion virastoissa.[12] Tällaisten kieltojen kannattajat väittävät kriittisen rotuteorian olevan valheellista ja amerikkavastaista, mustamaalaavan valkoisia ihmisiä, tukevan radikaalia vasemmistoa ja indoktrinoivan lapsia.[13] Kieltojen puoltajia on syytetty sen periaatteiden vääristämisestä ja pyrkimisestä hiljentämään keskustelut rasismista, tasa-arvosta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja rodun historiasta.[14]
<ref>
-elementti;viitettä
Ilta-sanomat
ei löytynyt<ref>
-elementti;viitettä
Reuters
ei löytynyt<ref>
-elementti;viitettä
edweek
ei löytynyt<ref>
-elementti;viitettä
Maunula
ei löytynyt<ref>
-elementti;viitettä
Iltalehti
ei löytynyt<ref>
-elementti;viitettä
npr
ei löytynyt<ref>
-elementti;viitettä
New Yorker
ei löytynyt<ref>
-elementti;viitettä
Britannica
ei löytynyt© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search